- Palosuojelurahasto - https://www.palosuojelurahasto.fi -

Palosuojelurahaston Innovaatiopalkinnon 2021 jaettu toinen sija myönnettiin EVFSpool-sammutusmenetelmän kehittämisestä

Toinen jaettu palkinto myönnettiin Firesea equipment Oy:n toimitusjohtaja Ari Mattilalle, tuotekehityspäällikkö Jari Nyppelille, tuotekehitys- ja laivaspesialisti Veli-Matti Junnilalle sekä yrittäjä Jarmo Järviselle sähköautopalojen EVFSpool-sammutusmenetelmän kehittämisestä. Innovaatiolle on myönnetty kaksi kansainvälistä (PCT) patenttia.

Innovaatiossa on kyse sammutusaltaista, joita käytetään esimerkiksi sähköautojen akkupalojen sammuttamisessa. Allas on mahdollista suunnitella kohteen erityistarpeen mukaan. Sammutusallas soveltuu muun muassa parkkihalleissa tai laivan autokannella syttyneiden palojen sammuttamiseen. Menetelmästä on myös kiinteä malli, joka toimii palon sattuessa automaattisesti.

Innovaation lähtökohtana oli työryhmän mukaan kehittää litiumakkupalojen sammutusmenetelmä, joka pienentää sammuttajien altistumista, vähentää sammuttajien lukumäärää ja on helppokäyttöinen. Altaan asennuksen jälkeen yksi sammuttaja voi ohjata ja valvoa sammutusta noin 20 metrin päästä palavasta ajoneuvosta. Altaan materiaali on alumiinia ja lasikuitukangasta, jolloin sammuttajien on helppo käsitellä sitä kevyen rakenteen ansiosta.

Innovaatio parantaa paloturvallisuutta. Palavia sähköautoja ei tarvitse siirtää tai nostaa, sillä sammutusallas asennetaan palavan ajoneuvon ympärille. Myös sammuttajien työturvallisuus sekä altistusajat pienenevät. Auto hukutetaan veteen, kunnes voidaan olla varmoja siitä, ettei se syty enää uudestaan. Myös myrkyllinen sammutusvesi saadaan altaan avulla kerättyä talteen.

– Haastavinta innovaation kehittämisessä oli suunnitella allas, jossa ei ole pohjaa mutta pitää silti vettä, innovaation työryhmä kertoo.

Lähikuva sammutusaltaasta. [1]

Palosuojelurahaston Innovaatiopalkintoraati näki innovaation kokonaisvaltaisena menetelmänä, joka on hyvin kuvattu ja tekninen ratkaisuvaihtoehto tärkeään aiheeseen. Menetelmässä on etsitty ratkaisuja sähköautoissa esiintyviin ongelmiin.

Innovaatiota on testattu Pelastusopistolla sekä Meriturvan palokoulutusyksikössä. Testien perusteella se soveltuu suunniteltuun käyttöön.

Sammutusallas asennettuna. [2]

Sammutusallas asennettuna