Innovaatiopalkinto 2014
Palosuojelurahaston hallitus julisti 24.10.2013 kokouksessaan haettavaksi vuoden 2014 Innovaatiopalkinnon. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa yrityksiä, yhteisöjä, pelastusalan henkilöstöä ja yksityisiä henkilöitä kehittämään uusia tehokkaampia ja turvallisempia laitteita, toimintatapoja ja työmenetelmiä sekä parantamaan pelastusalan näkyvyyttä ja arvostusta yhteiskunnassa. Palkinto voi olla laite, väline tai kone, työmenetelmä, toimintatapa tai vastaava muu uusi keksintö.
Palkintoehdotuksia saapui 31.3.2014 määräaikaan mennessä 18 kappaletta. Palkintoehdotukset käsitteli 9.5.2014 kokouksessaan Palosuojelurahaston nimeämä Innovaatiopalkinnon valintaraati.
Palosuojelurahaston vuoden 2014 Innovaatiopalkinnon sai Pirkanmaan turvallisuusklusteri. Turvallisuusklusterin kehittämä erityisryhmien asuntoihin tarkoitettu uudenlainen huoneistokohtainen sammutusjärjestelmä parantaa erityisesti iäkkäiden ihmisten asumistuvallisuutta ja pienentää vahinkoja tulipalon sattuessa. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa.
Palkintojen saajat julkistettiin keskiviikkona 3.9.2014 pelastustoimen ajankohtaisseminaarissa Jyväskylässä ja palkinnot luovutti rahaston puolesta valmiusjohtaja Janne Koivukoski.
Huoneistokohtainen sammutusjärjestelmä rajaa ja sammuttaa tulipalon sekä antaa lisäaikaa asukkaan pelastamiseen. Samalla kun laitteisto auttaa vähentämään vakavia henkilövahinkoja, se rajoittaa myös merkittävästi omaisuusvahinkoja. Hälytys ohjataan automaattisesti joko ympärivuorokautisesti päivystettävään valvomoon tai pelastuslaitokselle.
Sammutuslaitteisto parantaa asumisturvallisuutta
Pirkanmaan turvallisuusklusteri pyrkii jalkauttamaan valtakunnallisia sisäisen turvallisuuden ohjelman tavoitteita ja kehittämään ratkaisuja kotonaan asuvien ikäihmisten asumisturvallisuuteen ja palokuolemien ehkäisemiseen. Voittajahankkeeseen kehitystyössä keskeisiä henkilöitä ovat olleet Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Seppo Männikkö ja Caverionin liiketoimintayksikön johtaja Jukka Suoja.
– Automaattinen sammutuslaitteisto tuo asumisturvallisuutta toimintakyvyltään rajoittuneille henkilöille ja mahdollistaa kotona asumisen pidempään. Laitteisto on viranomaisten hyväksymä vesikaluste, joka voidaan asentaa ilman rakennuslupaa minne huoneistoon tahansa ja siirtää edelleen toiseen huoneistoon, kertoo Jukka Suoja.
– Kehitetyn sammutuslaitteiston ansiosta pystytään omassa kodissa asuville huonokuntoisille henkilöille takaamaan yhdenvertainen paloturvallisuus muun väestön kanssa. Ilman sammutuslaitteistoa tulipalo on tälle väestöryhmälle liian usein kohtalikas. Sprinkleri pelastaa, Seppo Männikkö tiivistää.
Laitteisto reagoi korkeaan lämpötilaan ja käyttää aktivoituessaan standardin mukaista vesimäärää. Laitteiston vesilähteenä toimii vesijohtoverkosta täytettävä 300 – 400 litran säiliö. Sprinklerisuutin laukeaa, kun ympäristön lämpötila saavuttaa suuttimen laukeamislämpötilan, joka on tavallisesti 68° C. Kehitetty laitteisto täyttää SFS 5980 asuntosprinkleristandardin luokan 2 vaatimukset.
Kunniamaininta Saariselän VPK:lle
Palosuojelurahaston kunniamaininnan ja 1 000 euron kannustusrahan sai Saariselän VPK ry innovatiivisesta toimintatavasta kannustaa uusia toimijoita pelastusalalle palonaiskalenterin avulla. Saariselän VPK:n hälytysosaston naiset tekivät Oikeissa töissä – Saariselän palonaiset Seinäkalenterin, jossa esitellään naisvoimin 12 yleistä pelastustehtävää. palonaiskalenteri on tuonut näkyvyyttä pelastustoiminnalle.
Lisätietoja: Pääsihteeri Hanna Paakkolanvaara puh. 0295 488 460, Seppo Männikkö puh. 040 569 8980, Jukka Suoja puh. 040 554 7696, Leena Pihlajaranta (Saariselän VPK) puh. 050 606 46