Tuleeko tehdaspalokunnan olla rekisteröity yhdistys hakiessaan rahastolta kalustohankeavustusta?







Pelastuslain (379/2011) 2 a §:n 6 kohdan mukaan sopimuspalokunnalla tarkoitetaan pelastustoimen järjestelmään kuuluvaa vapaaehtoista palokuntaa, laitospalokuntaa, teollisuuspalokuntaa tai sotilaspalokuntaa, joka on tehnyt hyvinvointialueen kanssa sopimuksen pelastustoimintaan kuuluvien tehtävien hoitamisesta.

Pelastuslain 27 §:n 4 momentin mukaan hyvinvointialue voi hankkia pelastustoimintaan kuuluvia palveluja sopimukseen perustuen sopimuspalokunnalta tai muulta pelastusalalla toimivalta yhteisöltä.

Tehdaspalokunnan – toisin kuin vapaaehtoisen palokunnan – ei tarvitse olla yhdistys, mutta tehdaspalokunnalla tulee olla hyvinvointialueen kanssa tehty palokuntasopimus, ja avustus voidaan myöntää vain palokuntasopimuksen mukaiseen toimintaan.

Mahdollisen avustuksen saajan eli tässä tapauksessa tehdaspalokunnan tulee kuitenkin olla oikeushenkilö. Tarkasteluun tulee tällöin se, kenen nimissä palokuntasopimus on. Vain tälle taholle voidaan myöntää avustusta.

Tags:

sopimuspalokunnat,

tehdaspalokunnat

Satu Björke