Usein kysytyt kysymykset

Rahaston avustukset ovat valtionavustuksia ja niitä säätelee valtionavustuslaki (688/2001). Palosuojelurahasto toimii avustusta myöntäessään valtionapuviranomaisena. Palosuojelurahastosta voidaan myöntää yleisavustusta ja erityisavustuksia pelastusalan järjestöille ja muille vastaaville yhteisöille sekä erityisavustuksia kunnille, hyvinvointialueille ja sopimuspalokunnille. Lisäksi rahoitusta voidaan myöntää myös valtion virastoille ja laitoksille.

Palsta on päivitetty heinäkuussa 2026.







Rakennushankeavustuksia ei myönnetä hankkeisiin, joiden peruskorjaus tai uudisrakentaminen on aloitettu ennen avustuspäätöksen saamista, kuin erittäin perustelluista ja painavista syistä. Rakentaminen katsotaan aloitetuksi, kun rakentamiseen liittyvää toimintaa on aloitettu. Hankkeen kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma tulee olla valmiina jo ennen avustushakemuksen lähettämistä.

Kalustohankeavustusta voidaan myöntää hankkeisiin, jotka on toteutettu ennen avustuspäätöksen saamista. Avustusta voidaan myöntää kalustoon, joka on maksettu avustuksen myöntövuotta edeltävän vuoden aikana. Kalustohankeavustusta voi hakea sekä uuteen että käytettyyn kalustoon.

Sopimuspalokuntien pienavustusta, hankintahinta alle 20 000 euroa (sis. alv), haetaan ilman erillistä hakuaikaa ympäri vuoden hankinnan tekemisen jälkeen. Avustushakemuksen tulee olla perillä rahastossa viimeistään vuoden kuluttua hankinnan laskun eräpäivästä.

Palosuojelurahasto voi avustaa vain sellaisia sopimuspalokuntien pelastusajoneuvohankintoja, jotka voidaan ajoneuvolain mukaisesti rekisteröidä pelastusautoksi. Sopimuspalokunnille voidaan myöntää avustusta ajoneuvolain (82/2021) 30 §:n perusteella kokonaismassaltaan yli 3,5 tonnia oleva M- tai N-luokan ajoneuvoihin tai miehistöautoon, jossa on kuljettajan lisäksi tilaa vähintään kahdeksalle henkilölle.

Palosuojelurahaston avustamissa kalustohankkeissa ajoneuvon voi hankkia ulkomailta. Mahdollisia kuljetus-, rahti-, tulli- tai muita ajoneuvon hakuun ym. liittyviä kustannuksia ei ole korvattu.

Avustusta voi hakea myös käytettyyn ajoneuvoon.

Avustusta voidaan myöntää hakuehtojen mukaisen nostolava-auton nostimen tai muun vastaavan työvälineen lakisääteiseen perusteelliseen määräaikaistarkastukseen, joka on Valtioneuvoston asetuksen (403/2008 35 §) mukaisesti suoritettava viimeistään 10 vuoden kuluessa työvälineen ensimmäisestä käyttöönotosta.

Kalustoavustuksista ei ole mahdollista lähettää kahta tilityshakemusta. Avustus maksetaan saajalle yhtenä eränä toteutuneiden kustannusten perusteella sen jälkeen, kun hankinnasta on esitetty Palosuojelurahastolle tositteellinen tilitys.

Rakennushankeavustusta on vuodesta 2025 alkaen voitu maksaa avustuksen saajalle kahdessa erässä. Ensimmäinen erä maksetaan suoraan avustuspäätöksellä ilman erillistä hakemusta noin puolen vuoden kuluttua avustuspäätöspäivämäärästä. Loppumaksuun jätetään vähintään 50 % avustuksen määrästä ja se maksetaan koko avustuskauden toteutuneiden kustannusten ja muun saadun selvityksen perusteella. Jos loppumaksua haetaan puolen vuoden kuluessa päätöspäivämäärästä, maksetaan avustus yhdessä erässä.

Rahasto ei voi myöntää avustusta sopimuspalokunnan 1+4 tai 1+5-paikkaiseen ajoneuvoon.

Palosuojelurahasto voi avustaa vain sellaisia sopimuspalokuntien pelastusajoneuvohankintoja, jotka voidaan ajoneuvolain mukaisesti rekisteröidä pelastusautoksi. Sopimuspalokunnille voidaan myöntää avusta ajoneuvolain (82/2021) 30 §:n perusteella kokonaismassaltaan yli 3,5 tonnia oleva M- tai N-luokan ajoneuvoihin tai miehistöautoon, jossa on kuljettajan lisäksi tilaa vähintään kahdeksalle henkilölle.