Usein kysytyt kysymykset
Rahaston avustukset ovat valtionavustuksia ja niitä säätelee valtionavustuslaki (688/2001). Palosuojelurahasto toimii avustusta myöntäessään valtionapuviranomaisena. Palosuojelurahastosta voidaan myöntää yleisavustusta ja erityisavustuksia pelastusalan järjestöille ja muille vastaaville yhteisöille sekä erityisavustuksia kunnille, hyvinvointialueille ja sopimuspalokunnille. Lisäksi rahoitusta voidaan myöntää myös valtion virastoille ja laitoksille.
Usein kysytyt kysymykset -palstan kysymykset on päivitetty 5/2023.
Päivitetyn kysymyksen ja vastauksen perässä on (päiv. x.x.2023), kun kysymys on päivitetty uuteen.
Valtionavustuslain (688 / 2001) 7 § mukaan valtionavustus voidaan myöntää saajalle sen omaan toimintaan tai hankkeeseen taikka käytettäväksi valtionavustuspäätöksen mukaista käyttötarkoitusta toteuttavan muun kuin saajan toiminnan tai hankkeen avustamiseen. Jos valtionavustus myönnetään käytettäväksi valtionavustuspäätöksen mukaista käyttötarkoitusta toteuttavan muun kuin saajan toiminnan tai hankkeen avustamiseen, valtionavustuksen saajan on tehtävä sopimus valtionavustuksen käytöstä, käytön valvonnasta ja niiden ehdoista toimintaa tai hanketta toteuttavan kanssa.
Palosuojelurahaston avustusta voidaan harkinnanvaraisesti myöntää myös hankkeelle, jossa on useampi toteuttaja. Valtionavustus myönnetään päätoteuttajalle, joka vastaa hakemuksesta, hankkeen hallinnoinnista, toimeenpanosta ja taloudesta. Yhteishankkeeseen osallistuvien yhteistyökumppaneiden on täytettävä palosuojelurahastolaissa edellytetyt hakukelpoisuuden ehdot. Yhteishankkeelle myönnettävän avustuksen edellytyksenä on, että yhteistyökumppaneiden kanssa on solmittu kirjalliset sopimukset. Valtionavustuksen päätoteuttajan tehtävänä on tehdä yhteistyösopimukset ja toimittaa niistä kopiot hakemuksen yhteydessä tai viimeistään viikon kuluttua hakuajan päättymisestä. Yhteistyökumppaneita koskevat samat ehdot ja velvollisuudet kuin päätoteuttajaa. Yhteistyökumppaneiden tulee pitää myös erillistä kirjanpitoa hankkeen kustannuksista ja rahoituseristä. Valtionavustuksen päätoteuttaja vastaa hankkeesta sekä tilityksistä myös yhteistyökumppaneiden osalta.
Yhteishankkeen toteuttajien tulee tehdä keskenään yhteistyösopimus valtionavustuksen käytöstä, käytön valvonnasta ja niiden ehdoista valtionavustuslain (688/2001) 7 §:n 2 momentin mukaisesti.
Yhteistyösopimuksen tulee sisältää seuraavat tiedot:
- sopimuksen osapuolet (päätoteuttaja ja yhteistyökumppanit)
- hankkeen tiedot
- hankkeen kustannukset ja rahoitus (valtionavustus, omarahoitusosuus, päätoteuttajan ja yhteistyökumppaneiden osuudet) ja niiden raportointi ja raportointivastuut
- jokaisen sopijapuolen sitoutuminen noudattaa Palosuojelurahaston päätöstä ja sen ehtoja
- hankkeen tai hankinnan omistaja / omistajat ja omistusosuudet
- sopimuksen osapuolten tehtävät ja vastuualueet hankkeen toteuttamisessa
- sopijapuolten vastuu antaa valtionapuviranomaiselle oikeat riittävät tiedot valtionavustuksen myöntämiseksi ja käytön valvonnan suorittamiseksi
- sopijapuolten velvoite pitää erillistä kirjanpitoa hankkeen kustannuksista, tuloista ja rahoituseristä
- tilanteet, joissa valtionapua palautetaan tai takaisinperintään
- sopimuksen purkaminen
- sopimuksen muutostarpeet
- vahingonkorvausvelvollisuus
- mahdolliset liitteet
- oikeudet tausta-aineistoon, hankkeen aikana syntyviin tuotoksiin ja tuloksiin
- toiminta mahdollisissa erimielisyystilanteissa
- sopimuksen voimassaoloaika
- päivämäärä ja paikka
- allekirjoitukset
(päiv. 17.5.23)