Erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin

Tutkimus- ja kehittämishankeavustuksia myönnetään mm. oppimateriaalin tuotantoon ja hankintaan, tietojenkäsittelyn kehittämiseen ja laitteiden hankintaan, kokeilu-, käynnistämis-, tutkimus- ja kehittämistoimintaan, valistukseen ja neuvontaan sekä standardisointiin. Avustusta myönnetään myös rahaston painotettuun hakuun, sekä apurahoihin ja stipendeihin. Avustusta on mahdollista hakea kaksi kertaa vuodessa. Avustushakemukset liitelomakkeineen toimitetaan Palosuojelurahaston virkasähköpostiin.

Palosuojelurahasto on valmistanut sivuston rahaston rahoituksella valmistuneista tutkimus- ja kehittämishankkeista. Hankkeita pystyy selaamaan toteutusvuoden tai hankkeen toteuttajan mukaan.

Tutkimus- ja kehittämishankkeet – Palosuojelurahaston avustamat tutkimus- ja kehittämishankkeet

Palosuojelurahasto on valmistanut listauksen käynnissä olevista tutkimus- ja kehittämishankkeista. Listaus esitellään kahdella tavalla, alkuun aiheittain ja tämän jälkeen hakijatahoittain. Käynnissä olevien tutkimus- ja kehittämishankkeiden hankeajat sekä yhteyshenkilöiden tiedot saa tarvittaessa rahaston sihteeristöltä.

Käynnissä olevat tutkimus- ja kehittämishankkeet


Ajankohtaista

Professuurihaku

Palosuojelurahasto avasi hallituksen kokouksessa 23.5.2025 professuurihaun.

Suomalaiset yliopistot voivat hakea Palosuojelurahastolta erityisavustusta enintään 5-vuotiskauden professuurin tukemiseksi. Kyse on kertaluonteisesta hausta ja yhdestä professuurista. Professuuria koskevan tieteellisen tutkimuksen sekä siihen perustuvan opetuksen tulee liittyä pääosiltaan palosuojelurahastolain mukaisesti tulipalojen ehkäisyä ja pelastustoimintaa edistävään työhön ja toimintaan. Hakuaika päättyy 20.10.2025.

Hakuilmoitus

Hakemuslomake

Tutkimus- ja kehittämishankehaku 2026

Palosuojelurahasto avasi hallituksen kokouksessa 12.9.2025 tutkimus- ja kehittämishankkeiden vuoden 2026 1. hakukierroksen. Hakuaika päättyy 15.12.2025. Päätökset tehdään keväällä 2026.

Hakuilmoitus: Tutkimus- ja kehittämishankeavustukset, 1 kierros 2026

Hakulomake: Tutkimus- ja kehittämishankkeiden hakemuslomake

Tutkimussuunnitelman mallipohja


Tutkimus- ja kehittämishankehaku 2025

Päätökset vuoden 2025 2. hakukierroksen tutkimus- ja kehittämishankkeiden erityisavustuksiin tehtiin 12.9.2025 pidetyssä Palosuojelurahaston kokouksessa .

Tutkimus- ja kehittämishankkeille myönnettiin avustusta 3 512 689 euroa 23 hankkeeseen. Yksi hakemus jäi pöydälle seuraavaan kokoukseen käsiteltäväksi.

Päätökset: Tutkimus- ja kehittämishankeavustukset, 2 kierros 2025

Päätökset vuoden 2025 1. hakukierroksen tutkimus- ja kehittämishankkeiden erityisavustuksiin tehtiin 11.4.2025 pidetyssä Palosuojelurahaston hallituksen kokouksessa.

Tutkimus- ja kehittämishankkeille myönnettiin avustusta 2 838 861 euroa 22 hankkeeseen.

Päätökset: Tutkimus- ja kehittämishankeavustukset, 1. kierros 2025


Hakuohjeet ja lomakkeet

Palosuojelurahastolain (306/2003) lisäksi hakemisessa sovelletaan rahaston hallituksen hyväksymää hakuohjetta.

Palosuojelurahasto myöntää kansallisia avustuksia. Mikäli hanke toteutetaan englannin kielellä, tulee hakuvaiheessa toimittaa suomenkielinen tutkimussuunnitelman tiivistelmä (noin 2 sivua). Päätös avustuksesta annetaan suomen kielellä. Lopputilityksen yhteydessä tulee toimittaa suomenkielinen tutkimusraportti (noin 20 sivua) sekä lyhyt tiivistelmä (noin 1 sivu). Materiaalia käytetään rahaston julkaisuissa.

Hakulomake ja liitteet

Tilityslomake

Muutoshakemus

Hankkeen diaari (SMDno-) tai (VN/xxx) löytyy päätöksen oikeasta ylälaidasta. Jatkoaikahakemuksen sopiva pituus on korkeintaan yksi sivu. Mikäli hakija hakee myös tilityksen määräajalle jatkoaikaa, tulee tilityksen uusi määräaika olla viimeistään kolmen kuukauden kuluttua hankkeen toteuttamisajan päättymisestä. Hankkeen sisällön tai budjetin muutoshakemuksella voi hakea samalla myös jatkoaikaa hankkeelle.


Päättyneet haut

2025

2024

2023

2022

2021

2020

2019

2018

2017

2016

2015

2014